Sodan uhatessa maatamme syksyllä 1939 valtiovalta pyrki siirtämään siviiliväestön turvaan vaarallisimmilta alueilta itärajan tuntumasta. Tässä ei täysin onnistuttu, vaan Talvisodan syttyessä jäi eri puolilla rajaseutuja paikallista väestöä vihollisen vangiksi. Tunnetuimpia ovat tapahtumat Hyrsylässä ja Petsamossa, joissa kokonaisten kylien asujaimisto joutui venäläisten käsiin ja pakkotyöhön vankileireille.
Vähemmän tunnettua on, että myös Suomenlahden ulkosaarilla tapahtui vastaavaa. Neuvostoliiton yllättävän hyökkäyksen yhteydessä 30.11.1939 jäi Seiskarissa ja Lavansaaressa venäläisten vangiksi joukko paikallisia asukkaita ja merivartijoita. Vangiksi joutuneet siviilit olivat kalastajia, jotka olivat osittain viranomaisten määräyksestä noutamassa saarista siellä vielä ollutta valtion, kuntien ja yksityistä omaisuutta. Osa vangiksi jääneistä haavoittui pidätystilanteessa venäläisten sotilaiden kranaatti-iskussa ja he joutuivat hoidettaviksi sotavankisairaalaan.
Venäläiset säilyttivät ulkosaarelaisia siviilisotavankeja ensin Seiskarissa, josta heidät siirrettiin helmikuussa 1940 Terijoelle. Merivartijat kuljetettiin Venäjälle Grjazovetsin vankileirille. Vankeja hyödynnettiin etenkin sodan alkuaikoina neuvostopropagandassa ja heiltä yritettiin saada sanomalehdissä sekä lentolehtisissä julkaistavia Neuvostoliittoa ja ns. Terijoen hallitusta ihannoivia lausuntoja. Terijoelle siirron jälkeen sotavangit työskentelivät mm. erilaisissa rakennustöissä.
Tässä kirjassa kuvataan Seiskarissa ja Lavansaaressa venäläisten sotavangiksi joutuneiden suomalaisten siviilien ja sotilaiden vaiheet kuulusteluineen aina vangitsemistilanteista heidän 30.5.1940 tapahtuneeseen vapautumiseensa saakka. Tapahtumia taustoitetaan selostamalla yksityiskohtaisesti Suomenlahden ulkosaarten väestön evakuointi kotisaariltaan syksyllä 1939.