En uskonut varoittajia, vaan hyvästelin opintoni ja avauduin rakkaudelle. Pelko ja häpeä tulivat kutsumatta. Ne tulivat, kun aviomieheni Kari Rajala alkoi osoitella otsaani tähtäämällään pistoolilla ja sanoi, ”napsu”. Toinen hänen eläimellisistä uhkailu- ja pakottamishuudoistaan oli: ”sinä katoat, eikä kukaan kaipaa sinua”. Kari uhkaili myös läheisiäni, piti jännityksessä sukulaisiaan ja pienen kylän asukkaita. En ymmärtänyt tilanteen vakavuutta ennen hänen ensimmäistä murhayritystään. Silloin, kun oli jo liian myöhäistä, niin kauhukseni huomasin asuvani rikospaikalla rotevan ja tappajahimoisen miehen kanssa, joka ei tule päästämään minua elävänä. En ollut turvassa missään. Elämässäni ei ollut ketään kenelle kertoa - ei mitään paikkaa minne paeta. Vuosia kestäneen ja koko ajan raaistuneen väkivallan jälkeen olin tunteitteni ja voimieni äärirajoilla. Silloin Kari ylitti viimeisen inhimillisyyden rajan. Hän mursi minut. Mies teki minusta itsensä kaltaisen. Sellaisen, joka tappaa oman etunsa vuoksi. Minä - nainen, joka kammoksuin aseita, niiden hajua ja kuoleman väristä terästä - etsin miehen pistoolia murhatakseni hänet. En tehnyt sitä pelastaakseni itseni vaan paljon arvokkaampaa.
Terävä-älyiseksi luonnehditussa rikosromaanissaan Maijalii Line kuvaa 1970-1990-lukujen naisen elämää ja avioliiton tuomaa järkyttävää muutosta. Romaanissa kerrotaan häkellyttävän henkilökohtainen tositapahtumiin perustuva Lapin hullu rakkaustarina ja kylmäävä totuus tavalliselta näyttävän miehen pahuudesta. Kirja on kuvaus rikoksista, uhrien kokemuksista ja rikospaikoista: kodeista ja luonnosta sekä pienen monikulttuurisen kylän asukkaiden elämänmenosta ja luontosuhteesta. Kirja tuo päivänvaloon rikollisia suojelevia kulttuurivivahteita, joissa muinaisuus ja nykyaika siivittävät elämäntapoja huumoria unohtamatta.