Kalle Kalliola syntyi kyläsepän esikoisena Kataloisten kylässä Lammilla Kanta-Hämeessä vuonna 1887. Hänen opettajansa kiinnitti huomiota lahjakkaaseen sekä opinhaluiseen poikaan ja kannusti häntä musiikin pariin ja myöhemmin pyrkimään Jyväskylän opettajaseminaariin. Kalle päätyi Hämeenlinnaan ja toimi siellä opettajana yli neljäkymmentä vuotta. Työuransa ohella hän toimi aktiivisesti luottamustehtävissä ja musiikkielämässä. Musiikki olikin Kallelle "toinen elämä".
Kalle kuoli syöpään vuonna 1966 ja jätti jälkeensä laajan kirjallisen aineiston, joka koostuu vuosikirjoista, tilikirjoista, lehtikirjoituksista, käsikirjoituksista, puheista ja kirjeenvaihdosta. Niistä piirtyy kuva poikkeuksellisesta miehestä, joka sai aikaan paljon, oli monella tavalla sosiaalinen, mutta koki samalla raastavaa yksinäisyyttä.
Kirja perustuu tähän jäämistöön sekä kirjoittajan tekemiin haastatteluihin ja arkistotutkimukseen.
"Kalle Kalliola oli minulle Vaari, joka kuoli, kun olin yhdeksänvuotias. Omia muistikuvia on paljonkin, mutta tutustuminen Vaarin elämään hänen kirjallisen jäämistönsä kautta on avannut aivan uudella ja rikkaalla tavalla näkökulmia sekä Vaarin elämään että laajemminkin hänen aikaansa. Monesti olen aineiston äärellä hämmästellyt, joskus nauranut ja liikuttunutkin."