Tekla menehtyy syöpään kuusivuotiaana. Teklan äiti, filosofi Leena Vilkka, kertoo äidin rakkaudesta ja tuskasta, kun Teklaa ei enää ole. Tekla on muisto, menneisyyttä, hautakivi, valokuva seinällä.
Miten muut ihmiset osaavat kohdata äidin, joka on menettänyt lapsensa? Millainen on perheen surun vuosi? Leena Vilkka kirjoittaa hautajaisten tärkeydestä ja perussurusta. Onko yhteiskunnassamme riittävästi aikaa ja tilaa surulle? Yhteiskunta, joka muistaa ja suree kuolleitaan, on kuitenkin inhimillisesti katsoen arvokas.
Kirja on itsenäinen jatko Leena Vilkan teokselle Viimeinen vuosi, joka kertoo Teklan saattohoidosta ja elämästä syöpäpotilaana.