Sydäntasku on eleginen runoteos lapsuudesta, sen jäljistä ja jäljettömyydestä. Siitä, miten jotakin on tapahtunut ja jäänyt sijoilleen, koteloitunut elämän virtaavaan kylkeen.
Sillä sellaista on lapsuus. Aina jo ohi ja silti, jossain, antaa odottaa. Joskus se jää kiertämään kuin koneistoon irronnut osa, karannut kotieläin, haaskalle palaava unettomuus. Tässä kuvassa joku seisoo kivellä ja laskee aaltoja, ei ole unohtanut vielä mitään. Seuraavassa ei ole enää ketään.
Teoksen läpi kulkee lapsen yksinäinen hahmo, ei kaiken keskellä vaan usein reunalla tai pohjalla: valokuvasta kysyvänä katseena, avuttomana, suvereenina, räkänokkana pihan laatikolla.
Jouni Teittinen kääntelee esikoisrunoissaan ihmiselämän isoja aiheita, muistojen hiipivää kirpeyttä, itsen etsintää ja lipeämistä. Mistä on tulossa, miksi on tulossa? Ja aina joku on piilossa, huutaa etsimään.