Saksalaisten ilmahyökkäykset V-aseilla toisessa maailmansodassa vuosina 1944-1945 merkitsivät uuden aikakauden alkua sodankäynnissä, mikä näkyy vielä 2000-luvullakin. "Lentävä pommi" V1 antoi alkusysäyksen risteilyohjusten kehittämiselle ja ballistinen "kaukoraketti" V2 puolestaan oli mallina ballististen ohjusten kehittämisessä. Ydinkärjillä varustetut ohjukset syrjäyttivät pommikoneet ja niistä tuli strategisia aseita, joiden kehittämiseen suurvallat käyttivät suunnattomasti resursseja. Samalla ohjusten torjunnasta tuli vakava haaste ilmapuolustukselle.
Ohjustentorjunta-aseita on suurvalloissa kehitelty toisen maailmansodan jälkeen vuosikymmenien ajan. Teknillisen kehitystyön tuloksena torjuntakykyä on syntynyt, mutta vain rajoitetusti. Risteily- ja ballististen ohjusten torjuntaan soveltuvia ohjusjärjestelmiä on 2000-luvulla olemassa, mutta hypersoonisten aseiden kehitysnäkymät ovat uusi haaste ohjuspuolustukselle. Avaruudesta tuli sotanäyttämö samana päivänä, kun Neuvostoliitto lähetti ensimmäisen Sputnik 1-tekokuun avaruuteen 4. lokakuuta 1957.
Avaruuteen on yli 60 vuoden aikana lähetetty satamäärin satelliitteja sotilaallisia tehtäviä varten, ja myös satelliittien tuhoamiseen on suunniteltu teknillisiä keinoja. Avaruuteen on myös lähetetty avaruusasemia sotilastarkoituksiin, jopa kuuhun on suunniteltu tukikohtia. Avaruus on pyritty kansainvälisillä sopimuksilla demilitarisoimaan, mutta todellisuudessa avaruuden sotilaallinen merkitys on vain kasvanut. Kilpailu avaruuden herruudesta on jo alkanut. Se joka hallitsee avaruutta, on etulyöntiasemassa sodankäynnissä myös maapallolla.