Pääsisältö
Laakso, Lauri

Talviteräsmies — Muistikuvia emeritusprofessori Lauri Laakson elämästä

Talviteräsmies

Muistikuvia emeritusprofessori Lauri Laakson elämästä

Hinta nyt33,00 €
(29,07 € alv 0 %)

Kuvaus

Jos Jyväskylän yliopiston emeritus professori Lauri Laakso piirtäisi valkoisen viivan Tampereen ja Jyväskylän väliin, tuo viiva näyttäisi ladulta. Tai ehkä se suihkisi vallattomasti oikealle ja vasemmalle kuin luistimen terä. 150 kilometrin matka kahden kaupungin välillä ei olisi talviteräsmiehelle kummallakaan tavalla kohtuuton.

Lauri Laakson muistelmateoksen otsikon piti alun perin olla Talviteräsmies teatterissa, koska nykyisin hänet tunnetaan erityisesti teatterinäyttämöiltä, esimerkiksi rooleistaan Heikki Luoman näytelmissä. Elämäntyönsä Laakso teki kuitenkin urheilun ja liikunnan parissa. Jäätyään ansaitulle eläkkeelle elämässä kääntyi uusi lehti - Kirjan viisi viimeistä lukua kertovat näyttelijä Laaksosta.

Tampereella 1947 syntynyt Laakso asui lapsuutensa Pyynikin Koulukadulla samassa talossa jääkiekkolegenda Timo Sutisen kanssa, ja takana on 67 vuotta urheilukilpailuja. Lauri Laakso kirjoittaa loppusanoissa ”Olen ollut onnellinen.” - Onni syntyy rohkeudesta tehdä omia valintoja, ja elää niiden mukaisesti.

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Talviteräsmies — Muistikuvia emeritusprofessori Lauri Laakson elämästä
Tekijät
Laakso, Lauri (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789527130728
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
10.10.2022

Kustantaja
Aarni
Painos
2022
Julkaisuvuosi
2022
Kieli
suomi
Sivumäärä
320
Tuoteryhmät
Kaikki tuotteet
Kirjastoluokka
99.17 Elämäkerrat. Muistelmat, taiteentutkijat ja urheilututkijat
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
professorit, liikuntatiede, työura, näytteleminen, harrastajanäyttelijät, lapsuus
Avainsanat
elämäkerta, omaelämäkerrat, urheilu, liikunta, liikunnan tutkimus, liikuntatieteellinen, kesälajit, hiihto, luistelu, triathlon, talvitriathlon, teatteri, harrastajateatteri, harrastajanäyttelijät, teatterikesä, televisioteatteri
Virhevastuu
Lakisääteinen virhevastuu