Ihoni muistaa illan
kun oli vesiväreillä maalattu taivas
ja hiljaisuus joka keinutti kuusen oksia
latvojen alla pyörteili keväinen metsä
ja tuuli siveli pehmeästi kaikkea,
mihin se matkallaan osui.
Oli sulava puro, oli kaipaava iho ja oli kosketus,
joka suli lämmössä rakkaudeksi,
valui kaulaa pitkin
solisluiden päältä alas
suoraan sydämeen
Runokokoelma etenee kaamoksen tummista sävyistä yöttömän yön valoisiin unelmiin. Runot piirtävät elämän vuodenkiertoa iloineen ja suruineen, ja niissä on vahvasti läsnä rakkaus, herkkyys ja kaipaus pohjoiseen.