Riippakuuseni
mieleni syövereissä omistan sinut
vaikka olet naapurin maalla.
Haarautumatta lempeästi
riiputat pieniä kasvustojasi maata kohti
näytät hauraalta kuin ihmiselämä.
Tuijotan sinua ikkunastani joka päivä
kuulen kuinka tuuli soittaa
urkuja oksistossasi
saa ne väreilemään.
Levollisuus valtaa mieleni
olethan pettämätön ystäväni.
Jospa voisin matkani päättyessä
jäädä juurillesi lepäämään
riippakuuseni.
Kuitenkin - kun olen mennyt
ei asuinsijani minua enää tunne.