Tarinat ovat viestinnän välineinä paljon vanhempia kuin televisio, radio, lehdet ja kirjat. Ne ovat ihmiskunnan vanhin tapa välittää tietoa, elämänkokemusta, varoituksia ja yhteisen elämän pelisääntöjä sukupolvelta toiselle.
Tarina on kuin kantoraketti, jota ilman upeinkaan satelliitti ei pääse radalleen. Se on kuin turvallinen ankkuripaikka, johon kuuntelija saa kiinnittää kuulemastaan keskeiset muistijäljet myöhemmin pohdittaviksi.
Monen meistä on vaikeaa muistaa nimiä, numeroita sekä kuullun tai luetun keskeistä sanomaa. Muistaminen on helpompaa, jos vastaanotettujen tietojen ”kantorakettina” tai muistiankkurina on hyvä tarina, joka tarjoaa tietojen lisäksi myös tunteitamme koskettavia asioita. Kun muistaa tarinan juonineen, muistaa helpommin myös siihen liitetyt asiat.
Olen parin vuosikymmenen ajan kerännyt lyhyitä ja puhuttelevia tarinoita. Olen löytänyt niitä arvostelemistani kirjoista, lukemistani lehdistä sekä netin loputtomista syövereistä. Osan mediassa kiertävistä tarinoista olen käyttänyt sellaisenaan, monet olen suomentanut, useimpia eri tavoin muokannut ja osan myös itse kirjoittanut.
”Tässä kirjassa kirjoittaja osoittaa hyvän jutun arvon. Reijo istuttaa lukijan kuin nuotiotulen tarinoiden äärelle. Sata kertomusta ovat koonti hänen vuosien mittaan kirjoittamistaan pakinoista ja muista kirjoituksista. Reijon kirja on kunnianosoitus mm. kirkkomme poikaleireille ja partioleireille, joille sotien jälkeisinä vuosikymmeninä osallistui kymmenien tuhansien varhaisnuorten joukko.”
- Emerituspiispa Jorma Laulaja kirjan esipuheessa