Muistatko, kun Susanna Haavisto ja Eija Ahvo tekivät tuhojaan Maxina ja Moritzina Teatteri 2000:n näyttämöllä? Kävitkö katsomassa, kun Helena Kallio ja Eppu Salminen näyttelivät Ronjaa ja Birkiä tamperelaisen lastenteatterin unohtumattomassa Ronja Ryövärintyttäressä Pyynikillä? Ehditkö nähdä vanhempansa onnettomuudessa menettäneen orpolapsen koskettavan tarinan, kun Teatteri 2000 esitti Ilpo Tiihosen kirjoittamaa ReeaRuu-musikaalia Finlaysonin Kuusvooninkisessa?
Suomen ensimmäisen lasten ja nuorten laitosteatterin Teatteri 2000:n elämään on mahtunut monia taiteellisia tähtihetkiä, joita katsojat muistelevat teatterielämyksinään. Kuva ei kuitenkaan ole vain ruusuilla koristeltu. Rosoiseen historiaan on osunut myös heikkoja vaiheita.
Vuonna 1985 monin eri vaikuttimin perustetun teatterin historiasta voi lukea lastenkulttuuriin usein liittyvän ristiriidan. Juhlapuheet eivät läheskään aina ole muuttuneet teoiksi. Niinpä jo neljännesvuosisadan eläneellä Teatteri 2000:lla ei ole vieläkään omaa tilaa, vaikka vakuuttavia näyttöjä on annettu.
Alkuvuosien kohtuuton toiveikkuus rahoituksessa johti pikaisesti talousvaikeuksiin, jotka pahimmillaan uhkasivat koko teatterin elämää. Se oli sananmukaisesti teatteria kiikkulaudalla.
Ilman luovaa hulluutta tarina olisi päättynyt lyhyeen. Teatteri 2000 luopui nopeasti keskisuuren laitosteatterin statuksestaan ja muuttui joustavaksi, omaehtoiseksi ryhmäksi, joka on löytänyt yhteistyökumppaneita niin Särkänniemen planetaariosta, Muumilaaksosta kuin Tv2:stakin.
Teatteria kiikkulaudalla -kirja kertoo Teatteri 2000:n tarinan, mutta käy samalla läpi lastenteatterin peruskysymyksistä käytyä keskustelua.