Muistan ne paketit joita tätini lähettivät sieltä ja peltiset Gevalian kahvipurkit ja niiden miellyttävät tuoksut. Minulle muodostui kuva rikkaasta naapurimaasta joka pitää huolen myös ottolapsistaan. Ruotsi tuoksui hyvältä. Ruotsissakin kirjoittivat lehdissä, että Suomen työllisyys on parantunut. Saahan sitä kirjoitella. Moni ammattimies kävelee nytkin, teillä ei ole edes ammattia vielä. Johtokunta on päättänyt myydä tehtaan. Karavirta jäykistyy. Silmät porautuvat konsulin suuhun. Konsulin sanat putosivat kuin puunaamasta. Totta kai me olemme radikaaleja. Lauletaan taistelulauluja. Kirjoitetaan julkilausumia, pamfletteja. Otetaan kantaa Vietnamin sotaan. Huudamme: Hoo, hoo, Hotsimin? Hoo, hoo?min. Olemme ylpeitä Hotsimin-sedästä.
Maailma vapisee. Tsekkoslovakiaan vyöryy panssareita. Emil Zatopek puhuu, Lieko Zachovalova puhuu, Dubsek puhuu. Kekkonen rauhoittelee, ystävälliset suhteet itään, länteen, taivaan katollekin kunnossa. Suomi pysyttelee ristiriitojen ulkopuolella. Muuttaako tehdas ihmistä. Kavahdan ajatuksiani. Täältä on päästävä pois. Rehtori jakaa todistukset. Laulamme. Den blomstertid nu kommer med lust och fägring stor... Hymyilen, todistuksessani on iso Ba. Seisomme hetken kummun äärellä. Yksi tovereistamme jää Kalevankankaalle. Pirssi-Simo puhuu: yrittäjät tätä maailmaa pyörittä. Lisää kaasua, moottori murahtaa, vauhti kiihtyy, puhumme asioitamme. Pikari-Koskelan sormessa on uutukainen teknikon sormus. Meillä on elämän valttikortit pihistämättä.