Tapani Innanen tarkastelee väitöskirjassaan nuorten hakeutumista opiskelemaan teologiaa ja heidän
opiskeluaikaista kehitystään ajankohtana, jolloin säätypappeus korvautui modernilla
ammattiprofessiolla.
Tutkimuksessa selvitetään, miltä alueilta, ja millaisesta uskonnollisesta ja sosiaalisesta ympäristöstä
nuoren tasavallan sivistyneistö rekrytoitui sekä mitä mahdollisuuksia, odotuksia ja pelkoja uuteen
professiokuvaan liittyi. Samalla luodaan kuvaa myös naisten asemasta teologian opiskelijoiden
joukossa sekä kirkon ja nationalismin suhteiden heijastumisesta nuorten opiskelijoiden elämään.
Innanen analysoi monipuolisesti suomalaista yhteiskuntaa vuosina 1918-1929 ja käyttää hyväkseen
tilastotietoja, mutta vie samalla lukijansa muistelu-, päiväkirja- ja rakkauskirjelainausten avulla
keskelle ylioppilaiden arkea ja juhlaa.