Terveys ja ihmisoikeudet liittyvät monin tavoin yhteen, samoin kuin lääketiede ja ihmisoikeudet. Yhteys tuli näkyviin ensimmäisen kerran toisen maailmansodan jälkeen hyväksytyssä YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa. Eettisenä normistona vuonna 1964 Maailman lääkäriliitossa laaditulla Helsingin julistuksella on myös ollut suuri vaikutus ihmisoikeuksien suojaan lääketiedettä koskevissa asioissa.
Useissa YK:n ihmisoikeussopimuksissa on nykyään monia terveyteen liittyviä säännöksiä. Myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen useilla artikloilla on merkitystä terveyttä koskevissa asioissa, ja sen lisäksi on hyväksytty lääketiedettä ja terveyttä koskeva biolääketiedesopimus. EU-oikeudessa on käsitelty entistä enemmän terveyteen liittyviä asioita etenkin sen jälkeen, kun potilaiden liikkuvuutta koskeva potilasdirektiivi tuli voimaan. EU:n perusoikeuskirjan tulkinnasta lääketieteen kehitystä koskevissa asioissa on annettu merkittäviä unionin tuomioistuimen päätöksiä.
Lääketieteen kehitys vaatii oikeudelta joustavuutta, jottei siitä muodostu tieteen kehityksen jarrua. Oikeudella asetetaan kuitenkin joitakin ehdottomia rajoja esimerkiksi kieltämällä ihmisen kloonaus. Etenkin ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytäntö on elänyt ajan mittaan, mutta aina se ei ole reagoinut tieteen kehitykseen tarpeeksi nopeasti.
Suomessa ei näitä kysymyksiä ole käsitelty tutkimuksessa aiemmin, joten tämä kirja on ensimmäinen alan yleisesitys Suomessa. Kirjassa käsitellään laajasti eri ihmisoikeussopimusten tulkintakäytäntöä terveyttä ja lääketiedettä koskevissa asioissa. Lisäksi kaikissa käsiteltävissä asioissa on otettu erikseen huomioon Suomen lainsäädäntö ja käytäntö.
Kirja on tarkoitettu lääkintä- ja bio-oikeuden oppikirjaksi, mutta sillä on myös käyttöä lakimiesten ja terveydenhuollon henkilöstön keskuudessa. Kirjoittaja on lääkintä- ja bio-oikeuden yliopistonlehtori ja valtiosääntöoikeuden dosentti Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.