Kari Hongiston esseissä liikutaan konttilaivan haverista filosofiaan, nyrkkeilystä lintubongaukseen, jalkapallosta tarinoiden vaarallisuuteen ja jumaluuden olemukseen, eläinten kärsimyksestä bluesin lyriikkaan. Muutama sävellys läpivalaistaan, improvisointia ja tritonusta arvuutellaan. Kirjailijan ote on kyseenalaistava ja pohdiskeleva. Lukija napataan mukaan aluksi kenties etäisiltä tuntuviin, mutta kiehtoviksi osoittautuviin maailmoihin. Kaunokirjallinen ja journalistinen tyyli lomittuvat.
Ihmisen osana on ollut ihmetellä ja kauhistua omaa olemistaan tällä planeetalla. Filosofia alkoi ihmettelystä (thaumazein). Kun näytöt pimenevät, on saavuttu kauhun kääntöpiirille, mutta onko muutokselle enää aikaa? Pakenemmeko kauhistumista uneen, vaikka palava maa vaipuu jalkojemme alta ja vesi nousee polviin?