7-vuotiaan Timpan kesäpäivä ei oikein kulu, kun ei ole sopivaa leikkikaveria, äiti joutuu lähtemään töihin, isä on jossain ja vaari sairaalassa. Niinpä Timppa keksii lähteä kalaan... Semmoista hirviötä Timppa ei ollut aikaisemmin nähnyt. Kita ammollaan, vahva pyrstö vedessä se näytti yli metrin mittaiselta. Sen kitaan hän olisi voinut työntää päänsä. Ja se jättiläinen tiesi voimansa. Se kosahti ilmoille ihan tuossa rannassa, hänen edessään. Se alkoi peuhata pintavedessä tuonne ja tänne, oikealle ja vasemmalle, syvyyksiin ja pintaan. Timppa näki koko ajan sen kaamean pään ja valtaisan pyrstön iskut. Hän kastui roiskeista ja huojahteli rajuista nykäisyistä. Syvyyksien hirviö ei aikonutkaan laskea leikkiä eikä leperrellä. Timppa tajusi karmean totuuden. Tämä pyöritys ei kulkisikaan kevyesti kuin pehmeä pieraisu molskihousuissa. Hän oli tosi sodassa.