Haavoittunut ritari havahtuu kaatosateesta muistinsa menettäneenä ja hakeutuu viimeisillä voimillaan kukkulan laella pilkahtavaa valoa kohti. Syrjäisen linnan erakoitunut vanha emäntä kylvettää paleltuneen ritarin tajuihinsa. Siinäpä suunnilleen kaikki, paitsi ei kuitenkaan.
Utelias linnanemäntä janoaa tietoa vanhan liiton ritarihyveistä ja kurinalaisen elämän filosofiasta. Keski-ikäisellä soturilla on aika paljon kerrottavaa, opetettavaa, läksytettävää ja muuten vaan höpistävää ihmisenä olemisesta, moraalista, rohkeudesta ja sen sellaisesta. Toisin kuin amme, ritarin kiihkeät vuodatukset eivät tunnu lopulta pitävän vettä, ja kylpyveden viiletessä emäntäkin alkaa päästä jyvälle siitä, kuka tai mikä tämä salaperäinen soturi todellisuudessa on.
Totuus on silmiä avaava pieni romaani monen kaltaisesta rohkeudesta ja rehellisyydestä, esittämisestä ja esiintymisestä. Rätön ritarin kylpymonologit muuttavat muotoaan, kunnes herää epäilys, onko kaiken ylevyyden takana sittenkin vain yksi, häpeällinen, oma pieni totuutensa.