”Elämäni pimein yö
ja valoton aamu
painajainen
josta en ikinä herännyt
ja jossa yhä elän
tai luulen
että elän, yhä”
Kymmenen pitkää vuotta on kulunut siitä yöstä,
jona minut rikottiin rajusti, väkisin. Pitkään
häpesin, vaikenin, vuodattaen tunteeni paperille ja
piilottamalla ne pöytälaatikkoon.
Enää en häpeä, enkä vaikene.
Kädessäsi on huolella valittu kokoelma
pöytälaatikkoni syövereistä. Kokoelma, joka
sanoittaa sen tuskan, pelon ja yksinäisyyden, jota
arki seksuaaliväkivallan trauman kanssa käsittää.
Kiitos, kun päästät ääneni kuuluviin.