Vuosien 1939-1945 sodat jättivät jälkeensä Suomessa noin 55 000 sotaorpoa. He saivat valtiolta huoltoeläkettä ja yhteiskunta tuki osin sotaorpojen koulutusta. Taloudellinen apu ei pystynyt kuitenkaan korvaamaan isän menettämisen aiheuttamaa kaipuuta ja turvattomuutta. Monet äiditkin etääntyivät lapsistaan perheen huoltajan kaatumisen aiheuttaman taloudellisen ja henkisen taakan alla.
Sotaorpokysymys oli pitkään vaiettu asia. Ensimmäiset sotaorpoyhdistykset perustettiin vasta vuonna 1999. Viime vuosina monet sotaorvot ovat kertoneet oman tarinansa sodan ja isän kuoleman varjostamasta lapsuudestaan. Sotaorpouden kokemus on ollut usein hyvin ristiriitainen: toisaalta sotaorpoja on kunnioitettu heidän isiensä urotekojen vuoksi, toisaalta heitä on samasta syystä myös halveksittu.
Oulun Eteläisen sotaorvot ry:n Tuleehan isä takaisin, tuleehan -teos tarjoaa oman tärkeän lisänsä sotaorpoasian tunnetuksi tekemiseen. Kirjaan kootut sotaleskien ja sotaorpojen muistelukset puhuttelevat myös tämän päivän ja huomisen ihmistä. Ne muistuttavat siitä, että sotaa ei koskaan käydä vain sotarintamilla, vaan sota heijastuu kaikille elämän alueille ja koko väestöön. Sotaorpojen kokemuksia tarvitaan myös voimavaraksi siihen, että vuosien 1939-1945 sotien aito perinnetyö voi jatkua veteraaneja seuraavissa sukupolvissakin.
Harri Turunen