Suomalainen koulutus on rakentunut ajatukselle siitä, että tasa-arvoinen koulutus rakentaa tasa-arvoista yhteiskuntaa. Kuitenkin kysymys koulutuksen tasa-arvosta sekä myös tasa-arvoisen yhteiskunnan määritelmä ovat muuttuneet ajan kuluessa. Tutkimuksessa tarkastellaan käsitehistoriallisen tutkimusotteen keinoin tulevaisuuspuhetta sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen koulutuspolitiikan ja sivistystyön piirissä pitkällä aikavälillä 1900-1970.
Laajassa analyysissa kootaan koulutuksellisia tulevaisuuskuvia, edistysnarratiiveja, sosiaalidemokraattisesta koulutuspuheesta. Erilaisia tulevaisuuskuvia vertaamalla tutkimus laajentaa ymmärrystämme siitä, miltä tulevaisuus on aiemmin näyttänyt ja miten toivottua tulevaisuutta pyrittiin rakentamaan koulutuksen ja sivistyksen keinoin. Tarkastelu kattaa työväenliikkeen koulutuspolitiikan, kulttuuripolitiikan ja vapaan kansansivistyksen keskusteluja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ja Työväen Sivistysliiton piirissä.
Tutkimus osoittaa, että sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen koulutus- ja sivistysajattelun tulevaisuuskuvat muuttuivat osana kehitystä, joka myöhemmin tunnetaan hyvinvointivaltion rakentumisena. Kun maailma muuttui, myös kokemustila ja odotushorisontit muuttuivat. Muutos muokkasi tasa-arvoisen kansalaisen, valistuneen työläistoimijan ja sivistyneen työläisen edistysnarratiiveja, joihin vaikuttivat myös ajan mittaan muuttuneet kokemukset ulkopuolisuudesta ja osallisuudesta. Keskeisiä murroskohtia olivat toinen maailmansota, joka ravisteli edistysnarratiiveja nostaen tavoitteen sivistyksellisestä demokratiasta tulevaisuuskuvien ytimeen. Vielä suurempi muutos oli 1960-luku: murrosten vuosikymmenenä edistysnarratiivit muuttuivat muutosnarratiiveiksi ja koulutus ymmärrettiin demokraattisen yhteiskunnan rakentajan asemesta jatkuvan muutoksen hallitsijaksi.