Pääsisältö
Härjegård, Karin

Tunturien vaeltaja

Tunturien vaeltaja

Hinta nyt32,00 €
(28,19 € alv 0 %)

Kuvaus

Helenan elämä on muuttunut muutamassa vuodessa. Kun hän seisoo Fjällnäsin pihamaalla koiransa Selman kanssa ja katselee Malmagen-järvelle avautuvaa maisemaa, hänen on vaikea uskoa kaikkea todeksi. Mitä kaunein asuinpaikka, oma ravintola, ja nyt myös vanhaa navettaa ollaan vihkimässä kulttuurikäyttöön. Kaiken keskellä hän tuntee kuitenkin itsensä uupuneeksi ja miettii, kuinka paljon aikaa ja voimia yritys vie. Yllättävä ostotarjous pariskunnalta, jolla on kokemusta vastaavasta toiminnasta ja henkilökohtainen side Helenan tilaan, saa hänet pohtimaan, mitä hän tulevaisuudeltaan todella haluaa.

Myös Kjellin elämässä on muutoksen aika. Vaimo Mona on löytänyt uudenlaista itsenäisyyttä selkävaivojensa helpotettua, ja tytär Louise valmistautuu häihinsä. Kjellin eläkevuodet lähestyvät, ja hän pohtii, onko käyttänyt päivänsä niin kuin olisi halunnut.

Juhlat seuraavat toisiaan, ja Helena huhkii valmistelujen parissa. Hän kantaa huolta rakkaasta Sonjasta, joka käy yhä väsyneemmäksi, ja iloitsee Alexilta saamastaan huomiosta. Mutta miten hän saisi elämänsä palaset paikoilleen ja löytäisi suunnan tulevaisuudelleen? Ehkä Sonjalla on jälleen ratkaisu kaikkeen. Ehkä Helenan pitäisi lähteä yksin vaeltamaan, jotta hän saisi selkeytettyä ajatuksensa ja löytäisi vastaukset kysymyksiinsä.

Tunturien vaeltaja päättää Karin Härjegårdin suositun Vohvelikahvila-sarjan. Se on lämmin ja koskettava kertomus rohkeudesta elää koko sydämestään ja löytää lopulta kotiin.

Kovakantinen kirja
Tulossa 20.4.2027

Nimeke
Tunturien vaeltaja
Tekijät
Härjegård, Karin (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789524091374
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
20.4.2027

Kustantaja
Sitruuna
Sarja
Vohvelikahvila 4
Painos
2027
Julkaisuvuosi
2027
Kieli
suomi
Sivumäärä
350
Tuoteryhmät
Kaunokirjallisuus
Kaikki tuotteet
Kirjastoluokka
84.2 Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
Feelgood, Vohvelikahvila-sarja, Karin Härjegård
Genre
romantiikka
Virhevastuu
Lakisääteinen virhevastuu