Kirjan kannessa näkyy Pitkäsilta vuonna 1905. Silloin sillan pohjoispuolelle oli rakennettu köyhän väen asuinalue, ahtaita asuntoja ja terveydelle haitalliset olot, ja kaiken oli siunannut keisarillinen asetus vuonna 1856: ”pitää kaupungin ulkolinjain tykönä – – erillään muusta kaupungista hankittaman soveliaita tontteja, jotka – – ovat annettavat persoonille, jotka tahtovat pykätä huoneita pienemmästä avaruudesta, kun ne, mitkä muualla kaupungissa ovat luvalliset”. Ahtaimmin asuivat leipurikisällit,16 neliön pimeässä tilassa 12 ihmistä.
1930-luvun alussa julkaistu Heikki Wariksen merkittävä väitöskirja antaa kuvauksen Helsingin historian pimeästä puolesta. Se ei sisällä ”teoreettisia käsitteitä, diskurssia, paradigmaa tai kontekstia. Senkin vuoksi teos on sosiaalihistoriallinen ja -poliittinen klassikko”, kuten Ilkka Taipale on todennut. Uusintapainoksen esipuheen on kirjoittanut Kalliossa kasvanut presidentti Tarja Halonen.