Kohtaamisia, Havahtumisia, Kaipauksia, Kulumattomia jälkiä.
Kylmän kesän alussa 1980
menin Tanssityttöä vastaan rautatieasemalle.
Jonna laskeutui junasta ykkösraiteelle
mukanaan matkalaukku ja reppu selässään.
Mä tulin nyt kun Rannette
antoi silloin Riihimäellä luvan
Tottakai sä tulit. Niinhän sovittiin.
Me katselimme hetken toisiamme,
kuin tarkastellen, kuin tutustuen
jotenkin eri tavalla kuin ennen;
silloin kun Tanssityttö oli vielä lapsi.
Enää hän ei ollut vain lapsi,
vaan nuori neitonen, jossa väikkyi
hymyn takana myös säröjä.