Seitsemänvuotiaalla Pajulla on suuri haave: upea uusi polkupyörä. Vanhemmat eivät kuitenkaan aio ostaa sitä hänelle lahjaksi, vaan Pajun on säästettävä rahat itse. Mutta mitä raha oikeastaan on, mistä sitä saa ja
miksi kaikkea haluamaansa ei voi ostaa heti?
Leena-tädin avulla Paju tutustuu rahan, pankkien ja säästämisen maailmaan. Hän alkaa ansaita rahaa tekemällä pieniä töitä ja myymällä tarpeettomaksi jääneitä tavaroitaan. Kun säästöjä on lopulta tarpeeksi, edessä on vielä yksi tärkeä valinta: tarvitseeko unelmien pyörän olla uusi vai voisiko
käytetty olla aivan yhtä hyvä – tai jopa parempi?
Unelmien polkupyörä on lämminhenkinen kuvakirja 6–8-vuotiaille rahasta, säästämisestä ja vastuullisesta rahankäytöstä. Tarinan lomassa lapsi oppii rahataitojen perusteita.
Kirjaa voi lukea sekä itsenäisesti että yhdessä aikuisen kanssa, ja se tarjoaa hyvän lähtökohdan rahasta ja kuluttamisesta keskustelemiseen kotona
sekä esi- ja alkuopetuksessa.
EETU NIEMI (KTM, FT) on helsinkiläinen kirjailija sekä
liiketoiminta- ja IT-konsultti. Hän on julkaissut useita
tietokirjoja suomeksi ja englanniksi, ja hänen novelle-
jaan on julkaistu antologioissa ja palkittu kirjoituskilpailuissa. Vuonna 2026 ilmestyi hänen
esikoisromaaninsa Pohjoisen tie (Momentum Kirjat). Unelmien polkupyörä on hänen ensimmäinen lastenkirjansa.
EMILIA ALM (TaM, s. 1983) on Järvenpäässä vaikuttava kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Hänen
aiempia kuvitustöitään ovat muun muassa
merenalaiseen maailmaan sijoittuvat lastenkirjat
Tirri ja erakkorapu (Kvaliti 2024) ja Krotin kadonnut
lamppu (Kvaliti 2026).