1980-luvun alussa satavuotias Ateneum on kipeästi korjauksen tarpeessa. Puiset paalut, joiden varassa rakennus seisoo, ovat antamassa periksi ja romahdusvaara on ilmeinen. Kun massiivinen peruskorjaus saadaan vuonna 1991 päätökseen ja pressut poistetaan, on rakennus muuttunut oudoksi ja tunnistamattomaksi. Kaupunkilaiset lähestyvät sitä hämillään ja varoen kuin edesmennyttä omaista, joka on ilmestynyt oviaukkoon seisoskelemaan. Ja he lähestyvät rakennusta eri ilmansuunnista ja eri valaistusolosuhteissa ja he lähestyvät sitä eri lähestymistavoilla, mutta totuutta ei voi kieltää: Ateneum on peruuttamattomasti poissa. Sen tilalla on jotain mikä ei ole Ateneum, mutta jota silti kutsutaan Ateneumiksi. Ja oikea, todellinen Ateneum jatkaa vajoamistaan rikkonaiseen maahan jossain syvällä sen alla.
