Valkosoluluonto esittelee kahden erikoisen romaanin, Pimeys ja Valo (ntamo 2010), kirjoittajan - ajattelijana, poleemikkona, tunnustuskirjailijana ja itseoppineena maagikkona. Kirja näyttäisi pyrkivän yhdistämään yhtäältä lacanilaisuuden ja Slavoj Zizekin ajattelun ja toisaalta uushengellisyyden. Vaikka tämä keitos voi tuntua pähkäpäiseltä ellei rienaavaltakin, Hannu-Pekka Heikkisellä on kyky saada toisiinsa liittymättömät elementit hehkumaan toistensa valossa. Hän käy neuroottisen kulttuurin kimppuun ja etsii kielen, tieteen ja valmiiden identiteettien ylittämisen mahdollisuutta. Astrologiaa ja yliluonnollista sivuavat jaksot ovat avomielisyydessään hämmentäviä, ja rationaalisestikin asennoituva lukija voi häpeäkseen havaita jännittyneenä seuraavansa tekijää hänen entisten elämiensä tapahtumiin.