Pääsisältö

Jansson, Eija

Varpunen taskussa

Varpunen taskussa

Hinta nyt36,00 €
(31,72 € alv 0 %)

Kuvaus

Perämeren pohjukassa sijaitseva Kemi on ollut 1920-luvulla kaupunki, jossa viina virtasi ja puukko heilui. Pirtua haettiin lähivesille ankkuroituvista laivoista. Kaikki niemet ja notkelmat olivat trokareiden käytössä. Rannassa saattoi joutua poliisin väijyyn eikä siinä pahapäinen salakuljettaja paljon katsonut, kun ampua paukautti päin viranomaista. Kukaan ei ollut uskollinen kenellekään, mutta useimmat sakit pitivät kuitenkin yhtä jollakin tapaa, jotta salakuljetus saatiin toimimaan.

Vasta miehen kenkiin astunut Otto Ilmari on vielä lapsellinen, luottavainen ja turhankin halukas kokeneiden salakuljettajien mukaan. Onneksi lähellä on myös miehiä, jotka koettavat pitää nuorukaista jonkinlaisessa järjestyksessä. Nuorukainen pääsee kylmään kyytiin, kun hyppää veneeseen ensimmäistä pirtulastiaan hakemaan. Haaveet rahoista ja leveämmästä leivästä ovat katketa, kun pirtuisäntä löytyy rantapolulta puukko lapaluissaan.

Kaupunki on jatkokuljetusten pirtuportti ja pirtukaupan rahoittajia se tietysti kiinnostaa. Henrik Forsius tulee rahatukun kera kaupunkiin, luulee asioiden hoituvan helposti, koska kontatkin on jo luotu. Otto Ilmari ilmaantuu pahimmalla hetkellä pelastajaksi.

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 7-14 arkipäivää

Nimeke
Varpunen taskussa
Tekijät
Jansson, Eija (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789523307254
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja

Kust. tuotetunnus
1213380
Kustantaja
BoD - Books on Demand
Painos
2016
Julkaisuvuosi
2016
Kieli
suomi
Sivumäärä
320
Tuoteryhmät
Kaunokirjallisuus
Kaikki tuotteet
Dekkarit ja jännitys
Kirjastoluokka
84.2 Suomenkielinen kertomakirjallisuus
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
salakuljetus
Avainsanat
murha, pirtu, salakuljetus, suomalainen jännitys, trokari