Vehmaan vuosituhannet — Hylkeenpyyntiluodoista 2020-luvun moderniksi maaseutukunnaksi
Pellinen, Hanna-Maria; Kivistö, Terhi; Louekari, Sami; Söderholm, Eira; Teittinen, Heli
Tuotetiedot
| Nimeke: | Vehmaan vuosituhannet — Hylkeenpyyntiluodoista 2020-luvun moderniksi maaseutukunnaksi | ||
| Tekijät: | Pellinen, Hanna-Maria (Toimittaja) Kivistö, Terhi (Kirjoittaja) Louekari, Sami (Kirjoittaja) Söderholm, Eira (Kirjoittaja) Teittinen, Heli (Kirjoittaja) |
||
| Tuotetunnus: | 9789526525303 | ||
| Tuotemuoto: | Kovakantinen kirja | ||
| Saatavuus: | Toimitusaika 1-3 arkipäivää | ||
| Hinta: | 116,00 € (101,75 € alv 0 %) | ||
|
|||
| Kustantaja: | Vehmaan kunta/kulttuuritoimi |
| Painos: | 2023 |
| Julkaisuvuosi: | 2023 |
| Kieli: | suomi |
| Sivumäärä: | 879 |
| Tuoteryhmät: | Kaikki tuotteet |
| Kirjastoluokka: | 92.81 Varsinais-Suomen historia |
| YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto: | historia |
Vehmaan kunta sijaitsee Varsinais-Suomen länsiosassa, Vakka-Suomeksi kutsutulla alueella. Pohjoisessa kunnan naapureita ovat Uusikaupunki, siihen kuuluva Kalanti sekä Laitila, idässä Mynämäki, etelässä Taivassalo ja lännessä myös Uuteenkaupunkiin liitetty Lokalahti. Nykyisen Vehmaan kunnan kokonaispinta-ala on vesialueineen noin 202 neliökilometriä. Järviksi laskettavia vesiä Vehmaaseen kuuluu 22. Ennen tieverkoston syntyä alueella risteilivät vesistöverkostot, joita pitkin pystyi muun muassa kulkemaan kunnan halki Lokalahden kautta merelle, mutta maankohoamisen vuoksi osa vesistöistä on kuivunut. Nykyään Vehmaa on yhteydessä mereen Mynälahden kautta, ja vesiliikenteen kannalta aikanaan merkittävä Vehmassalmi ulottuu vielä Mynälahdelta Viiaisten ja Himoisten kyliin. Maasto on melko alavaa ja ”vehmasta ” eli kuuluu kasvuolosuhteiltaan Manner-Suomen parhaaseen kasvuvyöhykkeeseen. Kallioperän rapakivigraniitti on tarjonnut mahdollisuuden kiviteollisuuden syntyyn ja kukoistukseen.
Vehmaa on historiansa aikana kuitenkin tarkoittanut monia eri asioita ja aluekokonaisuuksia. Vanhin alueista oli Vehmaan keskiaikainen kirkkopitäjä, mutta myös Vehmaan hallintopitäjä periytyy keskiaikaan. Kirkkopitäjiä laajempi kokonaisuus, Vehmaan rovastikunta, on sekin keskiaikainen, ja 1500-luvulla siihen kuuluivat Vehmaan lisäksi Taivassalo, Laitila ja Uusikirkko (Kalanti). Vehmaan kihlakuntaan kuului puolestaan osia Varsinais-Suomen länsiosasta ja Ala-Satakunnasta. Vehmaan nykyinen kunta hallintoineen muodostettiin vuonna 1865 annetun asetuksen perusteella. Asetus kunnallishallituksesta maalla siirsi hallinnolliset asiat kuntakokoukselle ja sittemmin kunnanvaltuustolle ja -hallitukselle. Maallinen hallinnollinen valta ja siihen liittyvät tehtävät siirtyivät vähitellen kirkolta kunnalle.
Koska tämän Vehmaan historian toivottiin painottuvan kunnan aikakauteen, ja etenkin 1900-lukuun, teoksessa käsitellään pääasiassa tämän aikaisten rajojen sisällä tapahtuneita asioita. Aluetta tunteva lukija varmasti kuitenkin huomaa pienet erot, jotka nousevat esiin vanhemmissa aikakausissa: esimerkiksi piispa Bero Balk oli kotoisin nykyisen Lokalahden puolelta, mutta historiallisissa lähteissä hänen kerrotaan aina olevan kotoisin Vehmaalta. Vaikka Lokalahti kuului Vehmaaseen pientä katkosta lukuun ottamatta vuoteen 1905 saakka, alueen asioita ei ole käsitelty tässä kirjassa, koska Lokalahdesta on olemassa oma paikallishistoriansa. Moni mieltää Karintaan alueen kuuluvaksi Taivassaloon, mutta vanhemmissa historiallisissa lähteissä se on aina kirjattu Vehmaan puolelle.
Ajallisesti kirja ulottuu Vehmaan maa-alueen muodostumisesta nuoremmalla kivikaudella vuoteen 2020. Kun Väinö Perälä vuonna 1951 julkaisi Vehmaan historia -teoksensa, alueella oli tehty vielä hyvin vähän arkeologisia tutkimuksia. Luonnontieteelliset menetelmät, kuten radiohiiliajoitus, tulivat tämän vuosikymmenen aikana vasta käyttöön ja rannansiirtymäajoitukset olivat kehittymässä. Vehmaan esihistoriallinen aineisto oli lähtökohtaisesti niin puutteellinen, että sen hahmottaminen vaati uusia kenttätöitä. Niissä toimi vuosien aikana arkeologin apuna tai itsenäisesti useita metallinetsinharrastajia, joita haluamme tässä kiittää: Kanta-Hämeen menneisyyden etsijät kävivät kaivamassa esiin ensimmäiset kirkonympäristön rautakautiset löydöt. Työtä jatkoivat Suomen metallinetsijät, jotka löysivät lisää rautakautta pappilan pellolta. Varsinainen intensiivinen rautakauden etsintä alkoi kuitenkin siinä vaiheessa, kun Vakka-Suomen Metallinetsijät lähtivät tekemään eri kylien systemaattista rautakauden etsintää. Kiitos etenkin Oskari Heikkilälle kaikkien paikkatietojen ja löytökuvien välittämisestä.
Kaiken kaikkiaan etsintöjen tuloksena on viety Museoviraston muinaisjäännösrekisteriin yli 20 uutta rautakautista tai varhaiskeskiaikaista löytöaluetta tai kiinteää muinaisjäännöstä. Löytöihin kuului myös Vehmaan toinen pronssikautinen esine. Alueen esihistorian etsintä jatkuu edelleen, sillä Vehmaa on naapurikuntiinsakin verrattuna ollut heikosti tutkittu. Sitä kuvaa, joka tässä teoksessa Vehmaan esihistoriasta esitetään, voikin pitää lähtökohtana, joka täydentyy tulevissa tutkimuksissa. Ympäristöhistorian rekonstruoinnissa apunamme toimi geologi ja arkeologi Jussi Kinnunen, joka päivitti alueen rannansiirtymäkartat omien tutkimustensa pohjalta.
Päivitettävää oli myös vanhempien historiallisen ajan lukujen puolella, kun Väinö Perälän jälkeen esimerkiksi keskiajan lähteiden tutkimus ja tulkinta, maataloushistoria, kulttuurihistoriallinen tutkimus sekä kirkkojen rakennushistoriallinen tutkimus olivat ottaneet ison harppauksen eteenpäin.
Mitä lähemmäksi nykyaikaa tulemme, sitä suuremmaksi käytettävissä oleva lähdeaineisto kasvaa. Koska tilattu historia on yksiosainen, karsintaa jouduttiin väistämättä tekemään, eikä kaikkia teemoja voitu käsitellä siinä laajuudessa, joka olisi mahdollista useampiosaisessa paikallishistoriassa.
Vehmaan historian 1900-luvun osuus on kuitenkin yksi paikallishistorioiden toistaiseksi laajimmista esityksistä tältä ajanjaksolta. Olemme joutuneet uudella tavalla miettimään, mikä etenkin 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon historiassa on sellaista, että se näyttäytyy myös tulevaisuudessa kuntalaisten kannalta merkittävänä tapahtumana. Koko kunnallinen infrastruktuuri on suurelta osin syntynyt ja kehittynyt tänä aikana. Ilman vesi- ja viemärijärjestelmiä meillä ei olisi nykyistä hygienian tasoa, ja yksityisistä ja yleisistä kaatopaikoista olemme siirtyneet kohti kiertotalouden aikaa.
Haluamme kiittää historiatoimikuntaa huolellisesta perehtymisestä teksteihimme, erityiskiitos kielentutkija Eira Söderholmille tekstien ammattimaisesta oikoluvusta ja osallistumisesta kirjan tekoon. Lukuisat vehmaalaiset ovat antaneet käyttöömme valokuvia, joita ilman teosta, ja etenkin sen uudempia osioita, olisi ollut vaikea rakentaa. Museokokoelmien valokuva-aineisto ei yleensä yllä niin lähelle nykyaikaa kuin nykyinen paikallishistoriankirjoitus. Julkaistujen kotiarkistokuvien omistajat löytyvät kuvatekstien ohella henkilönimiliitteestä. Valokuvien ja niiden käyttölupien lahjoituksista kiitämme myös Vakka-Suomen Sanomia, Uudenkaupungin Sanomia ja Uudenkaupungin museota.
Ilman haastattelumahdollisuuksia uusimman ajan aineisto olisi jäänyt puutteelliseksi, joten lämpimän kiitoksen ansaitsevat myös kaikki, jotka ovat kertoneet meille tietoja itsestään, toimialastaan, alueen yrityksistä, yhdistyksistä tai yhteisöistä.
Vehmaa on historiansa aikana kuitenkin tarkoittanut monia eri asioita ja aluekokonaisuuksia. Vanhin alueista oli Vehmaan keskiaikainen kirkkopitäjä, mutta myös Vehmaan hallintopitäjä periytyy keskiaikaan. Kirkkopitäjiä laajempi kokonaisuus, Vehmaan rovastikunta, on sekin keskiaikainen, ja 1500-luvulla siihen kuuluivat Vehmaan lisäksi Taivassalo, Laitila ja Uusikirkko (Kalanti). Vehmaan kihlakuntaan kuului puolestaan osia Varsinais-Suomen länsiosasta ja Ala-Satakunnasta. Vehmaan nykyinen kunta hallintoineen muodostettiin vuonna 1865 annetun asetuksen perusteella. Asetus kunnallishallituksesta maalla siirsi hallinnolliset asiat kuntakokoukselle ja sittemmin kunnanvaltuustolle ja -hallitukselle. Maallinen hallinnollinen valta ja siihen liittyvät tehtävät siirtyivät vähitellen kirkolta kunnalle.
Koska tämän Vehmaan historian toivottiin painottuvan kunnan aikakauteen, ja etenkin 1900-lukuun, teoksessa käsitellään pääasiassa tämän aikaisten rajojen sisällä tapahtuneita asioita. Aluetta tunteva lukija varmasti kuitenkin huomaa pienet erot, jotka nousevat esiin vanhemmissa aikakausissa: esimerkiksi piispa Bero Balk oli kotoisin nykyisen Lokalahden puolelta, mutta historiallisissa lähteissä hänen kerrotaan aina olevan kotoisin Vehmaalta. Vaikka Lokalahti kuului Vehmaaseen pientä katkosta lukuun ottamatta vuoteen 1905 saakka, alueen asioita ei ole käsitelty tässä kirjassa, koska Lokalahdesta on olemassa oma paikallishistoriansa. Moni mieltää Karintaan alueen kuuluvaksi Taivassaloon, mutta vanhemmissa historiallisissa lähteissä se on aina kirjattu Vehmaan puolelle.
Ajallisesti kirja ulottuu Vehmaan maa-alueen muodostumisesta nuoremmalla kivikaudella vuoteen 2020. Kun Väinö Perälä vuonna 1951 julkaisi Vehmaan historia -teoksensa, alueella oli tehty vielä hyvin vähän arkeologisia tutkimuksia. Luonnontieteelliset menetelmät, kuten radiohiiliajoitus, tulivat tämän vuosikymmenen aikana vasta käyttöön ja rannansiirtymäajoitukset olivat kehittymässä. Vehmaan esihistoriallinen aineisto oli lähtökohtaisesti niin puutteellinen, että sen hahmottaminen vaati uusia kenttätöitä. Niissä toimi vuosien aikana arkeologin apuna tai itsenäisesti useita metallinetsinharrastajia, joita haluamme tässä kiittää: Kanta-Hämeen menneisyyden etsijät kävivät kaivamassa esiin ensimmäiset kirkonympäristön rautakautiset löydöt. Työtä jatkoivat Suomen metallinetsijät, jotka löysivät lisää rautakautta pappilan pellolta. Varsinainen intensiivinen rautakauden etsintä alkoi kuitenkin siinä vaiheessa, kun Vakka-Suomen Metallinetsijät lähtivät tekemään eri kylien systemaattista rautakauden etsintää. Kiitos etenkin Oskari Heikkilälle kaikkien paikkatietojen ja löytökuvien välittämisestä.
Kaiken kaikkiaan etsintöjen tuloksena on viety Museoviraston muinaisjäännösrekisteriin yli 20 uutta rautakautista tai varhaiskeskiaikaista löytöaluetta tai kiinteää muinaisjäännöstä. Löytöihin kuului myös Vehmaan toinen pronssikautinen esine. Alueen esihistorian etsintä jatkuu edelleen, sillä Vehmaa on naapurikuntiinsakin verrattuna ollut heikosti tutkittu. Sitä kuvaa, joka tässä teoksessa Vehmaan esihistoriasta esitetään, voikin pitää lähtökohtana, joka täydentyy tulevissa tutkimuksissa. Ympäristöhistorian rekonstruoinnissa apunamme toimi geologi ja arkeologi Jussi Kinnunen, joka päivitti alueen rannansiirtymäkartat omien tutkimustensa pohjalta.
Päivitettävää oli myös vanhempien historiallisen ajan lukujen puolella, kun Väinö Perälän jälkeen esimerkiksi keskiajan lähteiden tutkimus ja tulkinta, maataloushistoria, kulttuurihistoriallinen tutkimus sekä kirkkojen rakennushistoriallinen tutkimus olivat ottaneet ison harppauksen eteenpäin.
Mitä lähemmäksi nykyaikaa tulemme, sitä suuremmaksi käytettävissä oleva lähdeaineisto kasvaa. Koska tilattu historia on yksiosainen, karsintaa jouduttiin väistämättä tekemään, eikä kaikkia teemoja voitu käsitellä siinä laajuudessa, joka olisi mahdollista useampiosaisessa paikallishistoriassa.
Vehmaan historian 1900-luvun osuus on kuitenkin yksi paikallishistorioiden toistaiseksi laajimmista esityksistä tältä ajanjaksolta. Olemme joutuneet uudella tavalla miettimään, mikä etenkin 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon historiassa on sellaista, että se näyttäytyy myös tulevaisuudessa kuntalaisten kannalta merkittävänä tapahtumana. Koko kunnallinen infrastruktuuri on suurelta osin syntynyt ja kehittynyt tänä aikana. Ilman vesi- ja viemärijärjestelmiä meillä ei olisi nykyistä hygienian tasoa, ja yksityisistä ja yleisistä kaatopaikoista olemme siirtyneet kohti kiertotalouden aikaa.
Haluamme kiittää historiatoimikuntaa huolellisesta perehtymisestä teksteihimme, erityiskiitos kielentutkija Eira Söderholmille tekstien ammattimaisesta oikoluvusta ja osallistumisesta kirjan tekoon. Lukuisat vehmaalaiset ovat antaneet käyttöömme valokuvia, joita ilman teosta, ja etenkin sen uudempia osioita, olisi ollut vaikea rakentaa. Museokokoelmien valokuva-aineisto ei yleensä yllä niin lähelle nykyaikaa kuin nykyinen paikallishistoriankirjoitus. Julkaistujen kotiarkistokuvien omistajat löytyvät kuvatekstien ohella henkilönimiliitteestä. Valokuvien ja niiden käyttölupien lahjoituksista kiitämme myös Vakka-Suomen Sanomia, Uudenkaupungin Sanomia ja Uudenkaupungin museota.
Ilman haastattelumahdollisuuksia uusimman ajan aineisto olisi jäänyt puutteelliseksi, joten lämpimän kiitoksen ansaitsevat myös kaikki, jotka ovat kertoneet meille tietoja itsestään, toimialastaan, alueen yrityksistä, yhdistyksistä tai yhteisöistä.