William Harvey (1578-1657) on yleisesti tunnettu uuden ajan fysiologian perustajana. Hänen 1628 ilmestynyt teoksensa Anatominen tutkimus sydämen ja veren liikkeistä eläimissä osoitti sydämen pumpuksi, jonka oikeasta kammiosta eri puolilta ruumista tullut veri virtaa keuhkoihin, palatakseen niistä sydämen vasempaan kammioon ja sieltä taas kaikkialle elimistöön. Verenkierto-opin ansiosta myös puolitoistatuhatta vuotta vanhan galeenisen fysiologian perusteet murenivat ja elintoimintojen tutkimus oli rakennettava uudelle pohjalle.
Harveyn verenkiertoteos ei ole vain virstanpylväs tieteen historiassa. Se on elävä ja lukukelpoinen klassikko, jossa tekijän moderni tieteellinen ote paljastuu koko kantavuudessaan. Harvey ei halunnut uskoa vanhoihin teksteihin vaan teki havaintoja luonnosta itsestään kokein, vertailuin ja laskelmin, ja vaikka hän paljossa luotti Aristoteleeseen, hän luotti vielä enemmän omiin silmiinsä ja omaan terveeseen järkeensä. Tämä tuo Harveyn myös nykypäivän lukijan ulottuville.
Verenkiertoteoksen liitteeksi on otettu Harveyn 1651 julkaiseman Eläinten sikiämisen esipuhe, jossa tekijä esittelee tiedon hankkimisen keinoja ja omaa tinkimätöntä empirismiään, osana sitä tieteen vallankumousta, jonka perillinen maailma on vielä kolmannen vuosituhannen alkaessa.