Vuonna 1971 syntyneen kangasalalaisen runoilijan toinen kokoelma on hallittu kokonaisuus, jonka puhujaäänessä on vaikutteita beat-perinteestä ja uudemmasta flarf- eli internetin tekstirunsautta arvovapaasti hyödyntävästä runoudesta. Runoilijan omin sanoin se on "rasittava, ärsyttävä, epälooginen, tökerö ja irvokas erityisesti silloin, kun se ei ole millään muotoa tarpeellista". Groteskien sävyjen vastapainona on säkeiden ja runokokonaisuuksien korostuneen muototietoinen sommittelu ja runoilijan vahva rytmitaju, jotka leimaavat myös valikoiman loppupuolelle sijoittuvia typografisesti tietoisia ja nonsensea lähestyviä merkkirunoja.