Yläkerran jäbä
Kirja kuvaa koskettavasti yläkerran jäbää, iän mukana tulevia sairauksia , yksinäisyyttä. Pohjimmiltaan elämä on aina samaa. Tv-ohjelmatkin ovat tyhjänpäiväisiä, mitä ei viitsi edes katsoa. Yksin olemisessa on hyvätkin puolensa, olla sinut itsensä ja mielipiteittensä kanssa, kokea nautintoa kirjoittamisesta ja kertoa yksinkertaisesta elämästä kuten Jörn Donnerkin kertoi vanhoina päivinään. Hän sanoi tarvitsevansa vain saunan, parit kalsarit ja lisäksi vähän viiniä ja tupakkaa.
Kerronta on tajunnanvirtaa menneestä, tästä päivästä ja tulevasta. Kirja kertoo myös kaveruudesta, kuvaa samanikäisten miesten elämäntarinoita, mitkä ovat keskenään samanlaisia, mutta kuitenkin aivan erilaisia. Kaveruudella on merkitystä jaksamiselle. Se antaa energiaa. Sitten alkaa koronakevät, mikä aiheuttaa eristäytymistä ja etääntymistä muista ihmisistä, jopa herraseuran kavereista. Lintujen ja muiden havaintojen tärkeys korostuvat.
"Naakkaparvi pyörähtelee vielä mustempana parvena kuin varikset. Yleensä silloin kuin taivas on epävakaa, on hämärää, käy tuuli tai ilma on muuttumassa sateiseksi. Pulut viihtyvät omassa seurassaan hiukan etäämpänä. Heillä on oma paikkansa. Nekin liikkuvat joukolla. Niillä ei ole vihollisia. Sitten on yksinäisiä päiviä, jolloin ei näy linnunlintua."
Jäbän kirjoittaja on runoilija romantikko, jolla on sana hallussa ja oletan, että hän on kirjoittamalla saavuttanut kaikesta huolimatta vapauden tunteen ja lopputulos on hyvin koskettava.
On heinäkuu. Istun tuolissani parvekkeella. Kuuntelen.
Katselen. Ihmettelen. Luonto puhuu. Valkoiset,
harmaat ja tummat pilvet keskustelevat keskenään. Sataa.
Salamoi. Väliin pilkahtaa aurinko, se saa virtaavan
veden välkkymään.
Haluisin pilvien tuolle puolen. Mielenvapautta.
Kirkkaita ajatuksia. Rauhaa. Sinne missä paistaa ainainen
aurinko. Missä on kirkkaat kalavedet, hiekkaiset
rannat ja syvän vihreät nurmet.
Odota en elämältä enää mitään. En ikävöi. En kadu. Joskus muistelen. Tiedän, että syksy saapuu. Pimeys. Lumi ja jää. Toivon unen lämpöisen, johon uinahtaa.
Rakastinko? Jos, niin en enää muista. Luonto on armelias. Maa jo routii, pian saa peitteen valkoisen. Kunnes tulee uusi kevät, uusi rakkaus, kalavedet ja heinäkuu.
Ja jälleen kaikki viheröi.
.