Keinuvat puut, laulavat latvat,
oravia, naavaa, mustikoita,
oksia väännetty luettavaan muotoon,
kanervien välistä
juuri pujottelee puuhun.
Tarja Kristolan kokoelman runot ovat kertyneet ja kasvaneet vuosikymmenien aikana, saaneet siemenensä tunnelmista ja kokemuksista. Kaiken taustalla on kuitenkin - metsä. Se on aina sama, turvallinen, uhkaavakin, mutta sinne voi aina mennä etsimään omaa alkuaan...