Tämä kirja kertoo omakohtaiset muistot sodan jälkeisen sukupolven kokemuksista ”sotalapsina”, ajasta, jolloin nuoret joutuivat kokoamaan elämän sirpaleita yhteen ja uskomaan tulevaisuuteen ilman yhteiskunnan suojaverkkoja. Jolloin lapsia kasvatettiin työntekoon, nöyryyteen ja häpeämään itseään. Kiitosta jaettiin niukasti, jos ollenkaan. Mummu oli se syli, johon pahimmalla hetkellä pakenin. Olen kiitollinen vanhemmilleni, isovanhemmilleni, sisarilleni ja yhteisölle, missä kasvoin. Opin, mitä tarkoittaa vastuu itsestä ja toisesta. Opin, mitä tarkoittaa rehellisyys ja ahkeruus. Vanhempani taistelivat eteenpäin, opettivat oikean ja väärän, opettivat olemaan vahva, katsomaan ohi pahan päivän. Elämäni on ollut pitkä ja siinä on tapahtunut paljon, tässä tarjoilen vain nuoren Tuulan muistoja.