Yhdysvaltalainen filosofian professori George Herbert Mead tunnetaan sosiaalipsykologian klassikkona ja tieteenalan eräänä perustajana.
Hänen kehittelemänsä symbolinen interaktionismi pyrkii vastaamaan mekanistisen ja mittaavan ihmistutkimuksen ongelmiin ja haasteisiin. Ärsykkeistä ja reaktioista muodostettujen selitysmallien korvaaminen vuorovaikutuksellisella ihmiskäsityksellä on luonut perustaa tietoiselle ja toimivalle ihmiselle.
Meadin pragmatismin kautta avautuu näköala kielen alkuperän ja persoonan synnyn kysymyksiin. Meadiläinen ajattelu on vaikuttanut muun muassa sosiaaliseen konstruktionismiin ja laadullisiin tutkimusmenetelmiin.
Tässä kirjassa pohditaan, mitä ovat minuus, persoona ja itse. Mitä eroa on tajunnalla ja tietoisuudella? Miten mieli ja merkitykset poikkeavat toisistaan? Kuinka kieli ja kulttuuri ovat syntyneet, ja mistä ihmisen psyykkiset kyvyt kertovat? Lisäksi analysoidaan ihmiskuvan kriisejä.
Samalla kun filosofia on painottunut kielentutkimukseen ja systeemiteoreettiseen tieteenfilosofiaan, yhteiskuntatieteet ovat ottaneet ihmistutkimuksen paikan. Jos ihmistä ja toimintaa koskevia kysymyksiä tarkastellaan aina vain yhteisölliseltä kannalta, katoaa peruste, miksi yhteisiä asioita on olemassa. Teot ja toiminta nojaavat kuitenkin yksilöiden ratkaisuihin ja valintoihin.
Filosofian tohtori Jukka Hankamäki tarkastelee Meadin naturalismia kriittisesti ja vertailevasti: rakentaen ihmiskäsitystä, jossa on otettu huomioon ihmisen biologinen, psyykkinen ja sosiaalinen olemus. Tuloksena on yhteiskuntateoria, joka puolustaa minuudesta maailmaan suuntautuvaa, aktiivista ja toiminnallista ensimmäisen persoonan filosofiaa.
11.5, 14.01, 30.13