"Lähtökohta oli kuulemani kuunnelmanpätkä, monologi, jossa ranskalaismies oli joutunut jonkin maan tiedustelupalvelun vainoamaksi, luullakseni Yhdysvaltojen. Siitä vaikuttuneena kirjoitin tekstin, josta tuli ensimmäinen luku. Myöhemmin kirjoitin niin kuin yleensä kirjoitan; luen samaan aikaan mitä tahansa sattumanvaraista ja etenen nopeasti, pyrkien saavuttamaan jonkin liikkeen ja muutoksen. Kakadu on sukua Ron Sillimanin Sunset Debris -teokselle, ainakin tavassaan käyttää kysymyslauseita ja palata toistuvasti samoihin aiheisiin ja sisältöihin." - Juhana Vähänen