Kirja kertoo 28:n avoimen haastattelun pohjalta maahanmuuttotaustaisten vanhempien, nuorten ja opettajien sekä suomalaistaustaisten opettajien ja rehtoreiden kokemuksista ja näkemyksistä, miksi maahanmuuttajalapset eivät menesty suomalaisessa koulussa. Johtopäätökset ja suositukset tarjoavat ratkaisuehdotuksia.
Kirjoittajalla on monikymmenvuotinen kokemus koulutusalalta sekä moninaisuudesta myös kolmella kulttuurisesti erilaisella alueella Suomessa. Hän ei ole koskaan nähnyt oppijaa, joka ei oppisi, kun hänestä välitetään, hänet opetetaan kunnolla ja tarpeen vaatiessa hänet viedään saattaen perille.
Koettuja kohtauksia eräissä peruskouluissa:
Erityisopettaja: Maahanmuuttajalapset eivät opi.
Äiti: Minun lapsi oppii, kun ostan tukiopetuksen kotiin. Miksi hän ei opi koulussa?
Isä: S2-suomi on ihmisoikeusloukkaus.
Rehtori: Sinä et ymmärrä. Kun sinun äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi väestörekisterissä, sinun lapsi menee aina S2-opetukseen.
Äiti: Meidän vanhimmat lapset kävi peruskoulun ja lukion suomi äidinkielenä -opetuksessa ja menestyivät. Nuorimmat lapset joutuivat S2-opetukseen, vaikka oli käyneet suomenkielisen päiväkodin ja eskarin. S2-suomi ei ole se suomi, jota he osasi. Heidän suomi taantui, ja koulumenestys. Me ei voitu koulun päätökselle mitään.
Opettaja: Miten opettaja voi ajatella lapsesta, että se on paha? Ja sanoa, että ei sinusta lentäjää tule, sinusta tulee bussi- tai taksikuski.
Rehtori: Nyt Suomessa on tarpeeksi koulutettuja ihmisiä. Kertokaa teidän lapsille, että nyt tarvitaan työmiehiä kone- ja metallialalle. Ei kannata mennä lukioon.
Opettaja: Me olemme kaikki ihmisiä. Jos minä olen menettänyt kaiken, anna minulle mahdollisuus.