Nina Reunasen"Mantelinperijä" (2020) on runoteos, jossa kyseenalaistetaan kapeat kaavat, käskymuodot ja sairaan keltaiset tai ajan kellastamat kliseet. Runoissa ikävöidään hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta, huorataan ja mopataan lattialle läikkynyttä mielipahaa. Sielunkumppania ei kaivata, ja rakkaus on usein lihallista, usein muualla.
Ihmisissä on kipeitä kudelmia. Surullisimmissa silmissä vielä kirottua toivoa. Kaikki uhkaa muuttua kitchiksi, lopulta liueta ikuiseen sateeseen. Jättinalleiksi muuttuneet ovat kaikkialla vain tiellä. Pienentäjät ja tilausansat vaanivat heikkoa hetkeä, eikä rauha löydy pyöristetyistä kulmista tai ihmisille kaupatuista loputtomista turvatuotteista.
Todellisten ja keksittyjen taakkojen alta huhuillaan iloa käymään, sillä jatkuva surullisuus on tappavaa. Samalla etsitään lisää liikettä pysähtyneeseen päivään, ettei olisi aikaa uupumukseen asti kysellä, miten minussa tänään voidaan.
Runoteos on sarkastisia viiltoja sellaiselta, joka intohimolla omanlaistaan elää, muttei ole.