Keskellä metsäniittyä kasvaa ikivanha puu. Aurinko nousee metsän takaa heijastellen säkenöiviä valojuoviaan oksien välistä. Korkea saniaisten ja sammaleen peittämä kivi heittää varjoaan sen vieressä olevan kirkasvetisen lammen ylle. Vihreä nurmi tuntuu pehmeältä ja vielä aamukasteiselta paljaita jalkojani vasten kävellessäni hitaasti vanhaa puuta kohti. Niityn pitkät heinät tarttuvat vaalean mekkoni helmoihin. Pian kevään ensimmäiset perhoset aloittavat hypähtelevän lennähtelynsä ilmassa. Puun alla hiljaa istuessa ne uskaltautuvat aivan lähelle. Tämä on se paikka, joka vetää puoleensa uudestaan ja uudestaan.. tuttu maisema, sama kuin unessa, maisema jostakin hyvin kaukaa..
