Otto Kanerva (1880?1959) muistelee huutolaispoikavuosiaan yllättävänkin tarkasti. Eteen nousee kuvia ajasta, jossa lapsia kaupataan torilla halvimman hinnan tarjoajalle ja jossa ihmisarvolle ei juuri sijaa löydy. Jatkossa Otto Kanerva kertoo poika- ja nuoruusvuosistaan, leipuri-isän kanssa työskentelemisestä eteläisen Suomen pitäjissä, kiertelemisestä rautatie- ja metsätöissä sekä leipurinopin ajoista. Muistelmat etenevät sekä perheen että ensimmäisen leipuriliikkeen perustamiseen, vuoden 1906 Viaporin kapinaan, 1918 sisällissotaan ja vankileirikokemukseen, josta miehen onnistuu selvitä hengissä. Matkat Kanadaan ja myöhemmin Argentiinaan kuvaavat hyvin millaista elämää siirtolaisten todellinen arki saattoi olla; molemmista maista Otto Kanerva palasi särkynein haavein takaisin Suomeen. Varsinkin leipuriyrittäjän elämästä muistelmat tarjoavat perin kattavan kuvan 1900-luvun alusta aina toisen maailmansodan koettelemuksiin asti. Ennen kaikkea teos kertoo paikan etsimisestä elämässä sekä toiveista ja niiden sinnikkäästä toteuttamisen halusta.
