Satu Lepistön esikoisrunokokoelma on voimakkaan tietoinen suunnista, paikoista ja paikannimistäkin. Runot tulevat kaukaa ja lähelle, mutta niiden dynaamisissa tiloissa lukija saa koko ajan olla valmis lähtemään. Pohjoinen on arkkityyppisen kaipuun mielentila: "lapsi" ja "sisar" ovat toistuvia topoksia, eivätkä ne tule runoihin vailla kipua, joka on aina värähtelyjään myöten koettua -- "Koti, nimenomaan imperfekti". Lepistön ilmaisu noudattaa ihailtavasti kokemuksen kompastelevaa logiikkaa. Lauseet ja fraasit säilyttävät omarytmisen tuoreutensa sen ainutkertaisuuden edessä. "Vuosi on lyhyt aika sanoa kaikki, joten leikitään." "Kohta on toukokuu. Elämä ryskyy raakamaan läpi. Kohta on syksy".
