Antti J. Kallion esikoisrunoteos tuo esiin tekijän rikasta sanavarastoa sekä notkeaa jaytimekästä ajattelua. Teos on paikoin unenomainen, silti todentuntuinen, viipyillenkoskettava.
Osa runoista on oivaltavia väläyksiä jossakin tai jostakin ja osa hyvin henkilökohtaisia, koskettavia ja vilpittomiä, joissa tekijä kannustaa itsensä nousemaan vaikeasta tilanteesta, ahdistuksesta, pelosta tai surusta ylös ja ulos elämään, uskomaan itseensä.Muutamissa runoissa kertoja puhuttelee hyvin herkällä tavalla rakasta ihmistä, josta onjoutunut luopumaan.Teoksessa on kaikuja Philip Rothin, Dostojevskin, Tennessee Williamsin ja Anton Tsehovin tyylistä: Antti J. Kallio saa lukijan tuntemaan, että hän tuntee kirjailijaa myös ihmisenä.