"Onko täällä koskaan tuuletettu, ja miten, vai leijaileeko täällä samoja ilmahiukkasia kuin 80-luvulla; hengitänkö minä historiaa, hengitänkö minä niiden ilmaa, jotka ovat täällä olleet ennen minua?"
Vahva kirjoituskokoelma syventyy uudella tavalla ihmisen ja luonnon suhteeseen. Novellien hahmot pyrkivät ottamaan haltuun ja pitämään kurissa ympäristöään ja omaakin luontoaan. Säyseän hallituksi myöntymisen sijaan luonto kuitenkin haraa vastaan.
Omiin tekemisiinsä uppoutuneet hahmot jakavat ja pakottavat asioita ruotuun ja riviin. Mutta mikään ei pysy. Novellit paljastavat aikalaiskokemuksestamme välteltyjä ulottuvuuksia.
"Ihminen on kone, johon syötetään tulevaisuutta, joka muuttuu silmänräpäyksessä koneen läpi kuljettuaan menneisyydeksi. Ihminen syö aikaa, joka sulaa hänen mielensä rakenteissa muistiksi. Meidän tietoisuutemme on pelkkää muistia, mennyttä, menneisyyttä. Tämän vuoksi politiikka, joka on tulevaisuuden suunnittelua, on niin pulmallista. Ja samasta syystä nykyihmisestä kertova kirjallisuus on enimmäkseen tylsää, haperoa ja huonoa. Paitsi Henna Raatikaisen novellit."
(Juha Hurme)