Tieteellistä maailmankuvaa pidetään yleisesti virheettömänä. Sen puolueettomien tuotosten oletetaan takovan kokonaan luotettavan maailmankuvan, joka johtaa meitä kohti kasvavaa faktista tietoa ja vapautta harhakuvitelmista.
Onko kuitenkin olemassa jotakin, johon tieteellinen metodi ei yllä? Onko tuo puuttuva osa juuri se olennainen pala, jota jollakin sanattomalla tavalla ontto aikamme kaipaa?
Entä onko tieteellisessä maailmankuvassa edelleen uskomusten jäämiä, jotka ovat laadultaan erilaisia ja siksi vaikeasti tiedostettavia, mutta kuitenkin kokonaisuutta olennaisesti vääristäviä?
Uusimmassa teoksessaan R. A. Karmanen tarttuu pyhäksi ja loukkaamattomaksi julistetun tieteen kestämättömään perustaan ja vyöryttää esiin asioita, joita emme halua tietää...