Tampere, 1960-luku. Trikookujalla virtaavat kevätpurot, Pyhäjärvi lainehtii harmaana ja Suomen Trikoon tehdas huokuu puuvillan ja höyryn tuoksua. Viisivuotias Tuula kulkee Pyynikin rinteitä siskonsa kanssa - käsi kädessä, kuten aina.
Sitten isä katoaa. Ei jäähyväisiä, ei selitystä. Mies, joka heitti hänet ilmaan ja opetti voimistelemaan nurmikolla, hävisi kuin ei olisi koskaan ollutkaan.
Isän paikalle astuu Ossi - nahkatakin ja partaveden tuoksuinen vieras, josta kasvaa hiljalleen jykevä ankkuri. Mutta biologinen isä Aku ei katoa Tuulan mielestä. Hän jää varjoksi, kysymykseksi, joka seuraa lapsuuden kaduilla ja aikuiselämän käänteissä: minne isä meni?
Vastaus tulee lopulta - kuusikymmentä vuotta myöhemmin.
Tytär ja kaksi isää on Tuula Uusitalon omaelämäkerrallinen teos kahden isän välissä kasvamisesta, äidin hiljaisesta lujuudesta ja tamperelaisesta lapsuudesta, jonka hajut ja äänet kantavat pitkälle. Se on kertomus siitä, mitä menetetty isyys jättää jälkeensä - ja siitä, riittääkö ymmärrys täyttämään sen tyhjyyden, jonka poissaolo on luonut.