”Viisi sinistä miestä” oli Aleksis Kiven työnimi romaanille, joka olisi parempi kuin torjutuksi tullut Seitsemän veljestä. Kari Sallamaa on kirjoittanut vuoteen 1872 sijoittuvan viihdyttävän veijariromaanin, joka samalla on moniaineksinen pastissi suomikiihkon ajan kielestä ja kirjallisuudesta (”natur, mitä se on suomeksi”). Erik ”Erkko” Bongstedt, suomalaisen pappismiehen ja ruotsalaisen säätyläisnaisen hieman hulivili vesa ja Pekka Orvasketo, ”maaltaan suistuva talonpoika”, päättävät ottaa permischuunia ja lähteä toivioretkelle, joka vie Hattelmalan harjulta silloisen itärajan tuntumaan. ”Korsi suussa, kepit viuhuen” ”tiennenää” taivaltavat miehet saavat seurakseen muita vähemmän juurtuneita maanmiehiä, ja ensimmäistä kertaa suomenkielisen fiktion historiassa mm. tapahtuu, että Jukolan Simeoni ja Aleksis Stenvall nähdään samassa kohtauksessa. Psykologinen ja allegorinenkaan ulottuvuus eivät jää puuttumaan, ja vaikka myös vapaa rakkaus ja Venäjä kiinnostavat, viimeiseksi suuntimaksi jää avioliiton satama af Silfverswahn -suvun hoivissa Ruotsissa.